UralTone Fuzz katselmus

kirjoittanut Mikko Kankaanpää 2/2014

UralTone fuzz katselmusFuzz on kaikista pedaalityypeistä hauskin: niitä ei koskaan voi olla liikaa eikä hinta välttämättä korreloi soundin kanssa mitenkään. Yleensä kuitenkin pienet valmistajat ovat tehneet parhaat Fuzz:t. Johtuen osittain siitä, että monet hyvät Fuzz:t käyttävät erillistransistoreita (jopa germanium transistoreita), jolloin laadun tasaisuuteen pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Kävin läpi myymälästämme löytyvää valikoimaa ja taas muutama vanha ajatusklikki tuli oiottua. Mielipiteet ovat omiani ja on toivottavaa olla toista mieltä.

Oikeastaan kaikki Fuzz:t kuulostavat parhaalta silloin, kun hyvää putkivahvistinta voi avata hiukan enemmän. Yksikelaiset mikit toimivat minusta fuzz:n kanssa yleensä paremmin kuin humbuckerit. Ja vielä tärkein: Fuzz pitää laittaa pedaaliketjussa ensimmäiseksi.

EHX Big Muff, Little Big Muff, Nano Big Muff, Big Muff with Tone Wicker.

big-muff-pi

Yksi legendaarisimmista ja kloonatuimmista EHX pedaaleista: Big Muff pi. Olen aina pitänyt Big Muff:a sopimattomana omaan käyttööni. Kuitenkin monet tunnetut kitaristit on onnistunut loihtimaan mahtavia Fuzz-soundeja juuri tästä polkimesta. Vuosia pölyttyneessä mielipiteessäni pedaali on ollut yksiulotteinen ja liian distortion-tyyppinen (siis tylsähkö).

Löin lautaan kiinni kaikki Big Muff versiot, joita on tällä hetkellä kokonaiset viisi! Vanha, vuosikausia sitten hanano-big-muff-pi-3nkittu mielikuva murentui aika nopeasti. Tästähän saa mahtavia ja mureita Fuzz-soundeja ja melkein millä säädöillä tahansa soundi pysyy terveenä. Hyvin perinteinen ja helppokäyttöinen Fuzz. Tone säätöä pitää olla melko isolla, tai soundi on liian tunkkainen (ja bassoa on liikaa) eikä erotu bändisoitossa (mikä voi tämän pedaalin kanssa olla ongelma joka tapauksessa).

little-big-muff-pi

Mites muut versiot sitten eroavat esikuvastaan? Eipä juuri mitenkään. Little Big Muff ja nano Big Muff kuulostavat niin samoilta, että valinta kannattaa tehdä fiilis-, ja ulkonäköperusteilla. Wicker-versiosta saa säätämällä samat soundit, mutta myös liudan uusia. Tone-kytkimen ohitus on käyttökelpoinen ominaisuus: soundi raaistuu ja ikään kuin kaikkea tulee lisää. Wicker-kytkimellä saa yläkertaan muutosta.

Jos pedaalilaudan koko ei ole ratkaiseva tekijä on alkuperäinen Big Muff pi ylivoimaisesti parhaan näköinen! Jostain syystä pedaali on myös alihinnoiteltu (huom. kaikki EHX pedaalit on tehty New Yorkissa!). Jos taas pieni koko ratkaisee niin nano-versio on luonteva valinta. Wicker:stä saa toki monipuolisimmat soundit, mutta jos perinteinen big muff -soundi on syy hankkia pedaali, voivat ylimääräiset kytkimet jäädä turhiksi.

EHX Germanium Big Muff

germanium-4-big-muff-2Fuzz tämä ei ole, mutta nimensä perusteella sopii tähän artikkeliin. Odotin aikoinaan innolla tämän pedaalin julkaisua ja pikaisen testin jälkeen pedaali myös lautaan jäi. Keikkakäytössä spedu kuitenkin harvoin päätyi käyttöön. Tapanani on säädellä napikoita fiiliksen mukaan vähän väliä ja sellaiseen käyttöön tässä on liikaa säätömahdollisuuksia. Esim. bias-säädöt olisi voinut jättää pois, toisaalta testisoitoissa pedaalista sai mielenkiintoisia soundeja irti myös muiden spedujen kanssa, jolloin näistäkin säädöistä oli apua.
Overdrive-puoli toimi paremmin stratolla, mutta distortion-puoli ei oikein pariutunut stratosoundin kanssa. P90 Les Paul taas päin vastoin: OD-puoli jäi vaisummaksi, mutta distortion-puoli kuulostaa maukkammalta. En siis saanut molempia kanavia toimimaan riittävän hyvin samalla kitaralla. Toisaalta säätövaraa on niin paljon, että pedaalista saa irti käyttökelpoisia soundeja varmaan jokaisen kitaran kanssa. Yliohjatun putkivahvistimen kanssa, tämäkin pedaali toimii hienosti.

Electro Harmonix Satisfactionsatisfaction

Jep, jep. Tämä ei ole keskitien soundeja hakeville. Satisfaction tarjoilee todella kirpakkaa in-your-face fuzz-soundia alkuaikojen fuzz-pedaalien tyyliin. Toimii bändin kanssa kovaa soittaessa; makuuhuonefiilistelyyn hankkisin eri välineen. Maukas yhden soundin fuzz-pedaali! Pikatestissä toimi paremmin straton, kuin P90 Les paulin kanssa.

Electro Harmonix Graphic Fuzz

graphic-fuzzYksi omista EHX suosikeistani! Tässä pedaalissa on saatu monta asiaa toimimaan todella hyvin: graafista EQ:ta voi käyttä sekä yksinään että fuzzin kanssa, jolloin särön luonnetta saa muokattua erittäin paljon; fuzz-puolen envelope-säädöt toimivat hienovaraisesti ja niillä saa lisättyä fuzz-soundin dynamiikkaa tai sustainia; pedaalin yleissoundi on terve ja hallinnassa ja ulkonäkökin on todella hieno. Pedaali hehkuu 70-luvun audiolaitesuunnittelun ennakkoluulottomuutta. Ehdoton työväline rouheisiin studiosessioihin!

Puhti Fuzz (germanium)

Puhti Fuzz

J.Paasosen tekemät pedaalit ovat aina ollut ensiluokkaisia. Työnjälki on taidetta ja osa tekijän sielusta tuntuu olevan siirtynyt jokaiseen pedaalin. Puhti-fuzz kuulostaa hallitulta ja loistavalta Fuzz Face -kopiolta. Sanoisin - käsi sydämellä - että kyseessä on paras kuulemani FF -klooni. Transistoreiden täytyy olla huippuluokkaa ja kytkentä on "trimmattu" ammattitaidolla. Tämä on juuri fuzz:n tekemisen vaikeus ja samalla hienous: isot valmistajat eivät pysty tekemään tällaista laadunvalvontaa, komponenttien valitsemista ja säätämistä.

Yksinkertaiset transistori fuzz:t on aina miellyttäneet minua. Ne ovat musikaalisia - harmonisesti rikkaita - ja tottelevat hyvin soittajaa ja kitaran volume-potikan liikkeitä. Tämäkin pedaali puhdistuu hienosti volumea vähentämällä (tekijän mielestä silikoni versio vielä paremmin). Germanium-versio on ehkä hiukan pehmeämpi, mutta ero ei ole niin iso kun voisi kuvitella. Silikoni fuzz:ien huono maine saattaa tulla niistä surkeista alkupään fuzz face re-issue -painoksista, joissa oli sopimattomat transistorit eli surkea soundi.

Puhti Fuzz:sta irtoaa helposti hallitut ja puhtaat Hendrix Fuzz:t hyvän stratocasterin kera ja pedaali tottelee soittajaa, jolloin soittajan oma soundi pääsee esille. Fuzz-soundi on miellyttävä eikä rasita korvia, kuten niin moni uudempi teollinen fuzz.

J. Paasonen tekee rajoitetusti pedaaleita, joten suosittelen tarttumaan tilaisuuteen, kun niitä on saatavilla. Nyt kun maine on kasvanut, uskon etteivät niiden hinnat hirmuisesti laske vuosien saatossa.

UralTone Experimental F-Face

Omia töitä on vaikea arvottaa… Kyseessä on rakennussarja, josta voi tehdä Fuzz Face tai vastaavan kloonin ja jota voi trimmata makunsa mukaan sisäisillä trimmereillä. Vertailussa oli kaksi yksilöä Fuzz Face -kytkennällä, jossa toisessa Germanium transistorit (AC127) ja toisessa silikoni (muistaakseni BC108). Molemmat trankut oli valikoitu ja trimmerit säädetty mittaamalla ja kuuntelemalla kohdilleen.Miniature sarja

Molemmat soundaa erinomaiselta (kunnia siitä kytkennän alkuperäiselle suunnittelijalle). Puhti Fuzz on hiukan hallitumpi, pehmeämpi ja siistimpi eli siinä on vielä "paremmat" trankut. EFF fuzzin gain potikka - joka toimii kuten kitaran volume - on erittäin käyttökelpoinen keikkakäytössä. Kitaran-volume-ei-täysillä -fuzz soundin saa suoraan polkaisemalla. Käytän useimmiten fuzz:ja juurikin niin, ettei kitaran volume ole täysillä vaan soundia ruuvataan jatkuvasti volume potikalla. Monet fuzz:t, tämä mukaanlukien, toimii hyvin myös kitaran tone-potikka nollassa. Kytkennässä muodostuu niin paljon harmonisia kerrannaisia, ettei soundista tule lainkaan liian tunkkainen. Gain-potikkaa pienentämällä pedaali toimii lähes overdrivena, tosin hyvin vanhan ajan malliin.

Lyhyesti: hyvillä trankuilla tästä saa loistavan fuzz:n, mutta Puhti Fuzz tasolle pääsyyn pitää olla kokemusta trimmauksesta ja käsillä erinomainen trankku-pari.

UralTone Du-O-Fuzz

Tämä on uniikki design, joka pohjauu 4049 cmos -piireihin. Samoja käytetään EHX hot tube -pedaalissa. Idean on keksinyt aikoinaan suuresti kunnioittamani musiikkielektroniikkaguru Craig Anderton (kirjoittanut mm. klassikon Electronic projects for musicians). Kytkentä sinällään eroaa suuresti muista näkemistäni 4049 fuzz:sta. Pedaalissa on kaksi fuzz kanavaa rinnakkain, josta toisen saa kytkettyä octave fuzz:ksi.

Soundillisesti laite sijoittuu, jonnekkin häröimpien (esim. Zvex) ja perus-fuzzien välimaastoon. 4049-piireistä saa hyvää murinaa, jota voi sitten täydentää toisen kanavan yläoktaavi-fuzz:lla. Säätäminen ei ole yhtä helppoa kuin big muff:ssa tai fuzz face:ssa, mutta opiskelemalla pedaalista saa laajan paletin erilaisia perinteisiä ja omaperäisempiä fuzz-soundeja. Octaavi toimii hienosti etenkin ylhäältä soittaessa. Kaikista suunnittelemistani pedaaleista tämä on yksi omista suosikeistani (tietysti myös omalaatuisuutensa ansiosta).

Hotone Fury Fuzz

Hotone Fury FuzzKiinalainen näkemys Fuzz:sta erittäin, siis todella, pienessä koossa. Ensi reaktio oli pettymys: tämä ei kuulostaa halpikselta tai huonolta, mutta alapäätä on aivan liikaa, mikä tekee pedaalista käyttökelvottoman. Palmerin kautta stratolla soittaessa homma ei siis toiminut vaan mentiin liikaa bassokitaran tontille. Testasin myöhemmin UralTone Jr:llä 1x12" kaapilla, jonka alapään toisto on maltillinen. Tällä yhdistelmällä ei tuhti alakerta enää häirinnyt vaan pedaali kuulosti tasapainoisemmalta. Soundi ei ole niin keskiäänivoittoinen - siis vintage - kuin useimmissa perinteisissä fuzz:ssa, mutta mureutta löytyy ja pedaali laulaa helposti. Helpposoittoinen ja -käyttöinen pedaali, niille jotka eivät pahastu tuhdista alapäästä. Voisin veikata, että soveltuu hyvin isoa ja lujaa kitaravallia hakeville raskaamman fuzz-rock:n ystäville, ei niinkään herkkään ja sydäntä raastavaan kitarataiteiluun.

Modtone Buzz Boy (valmistus lopetettu)

Aika tavanomainen sarjatuotanto-fuzz. Alakerta on hiukan liian tuhti ja tone-säädöllä korostettu yläkerta kovahkon kuuloinen (tämä soundin kovuus on monen kiinapedaalin heikkous). Rakenne on hintansa arvoinen, mutta soundillisesti toinen kiinalainen, Hotone, pesee tämän.

Zvex Mastotron (Vextron series)

Zachary Vex:ä on pakko kunnioittaa. Zvex-pedaalit tulivat markkinoille boutique-pedaalien eturintamassa, aikana jolloin suurin osa nykyisistä boutique-valmistajista vasta opetteli kolvaustaitoja ja luki ensimmäisiltä nettifoorumeilta, mitä näiden kummallisten pedaalien sisältä voisi löytyä. Zvex on toki ottanut suuresti vaikutteita klassikoista, mutta pedaalit on silti erittäin omaperäisiä ja erittäin kopioituja. Hienojen kytkentäideoiden lisäksi Vex on lanseerannut käsin maalatut box:t ja tehnyt niistä silkkipainettuja halutumpia. Ennen tätä käsinmaalattu tarkoitti "itse tehtyä" eli jotenkin huonompaa. Sittemmin rinnalle on tullut Vextron -sarja, joka on tehty osittain Taiwanissa silkkipainetuin koteloin.

Mastotron on eittämättä mielenkiintoinen laite ja myös testin vaikeakäyttöisin. Zvek-pedaaleista tulee välillä mieleen, että olisiko jonkun säädön voinut jättää pois. Nimittän tästämtron saa säätämällä aivan kammottavan kuuloisia soundeja, mutta toisaalta osaava käyttäjä saa laajan paletin erilaisia fuzz-soundeja. Perinteistä Fuzz Face -osastoa tästä ei irtoa, mutta omaperäisempiä ja elektronisempia särömaailmoita runsain mitoin. PW-säädöllä saa ruuvattua pedaalista komparaattorin (siis ulos kanttiaaltoa gatella), mikä miellytti minun esteettistä näkemystäni suuresti. Subs-kytkin on loistava lisä: alataajuuksien määrää voi säätää vahvistin-kitara setupin mukaan. Valmistajan mukaan tämä toimii myös bassolla, kokeilematta uskon tämän väitteen.

Sanoisin että Mastotron on suunnattu kokeilunhaluisille, omaperäisiä soundeja etsiville kitaristeille tai elektronisen musiikin (miksei jopa noise-osaston) soittajille - tämä toimii taatusti myös synan perässä. Pedaali ei ole missään nimessä ole suunnattu perinteisiä Hendrix Fuzz -soundeja hakeville.

Zvex Fuzz Factory

Veikkaisin, että myydyin Zvek-pedaaleista ja eittämättä yksi parhaista. Säätöjä on paljon, mutta niin on myös käyttökelpoisia soundeja. Tästä löytyy Fuzz Face -suuntaisia soundeja, mutta ei niin hyvin kuin Puhti Fuzz:sta, joka on ylivoimainen valinta distortronautenttista Fuzz Face -soundia hakeville. Mutta hyvin sekin tontti hoituu ja sen lisäksi iso liuta härömpiä ja erikoisempia fuzz-maailmoita. Jokunen tunti menee käytön opettelussa ja soundin hakemisessa. Monet suuren maailman kitarasankarit mainostavat käyttävänsä tätä pedaalia.

Yhteenvetoa

Fuzz:ja on hauska testailla ja oikeastaan mikään näistä ei ole huono tai nouse yleisellä tasolla selvästi muiden yläpuolelle. Perinnetietoisille luonteva valinta on Puhti Fuzz tai EHX Big Muff pi. Modernimpaan vääntöön Hotone Fury tai miksei Big Muff. Tee-se-itse henkiset pääsee rakennussarjojen kautta boutique fuzz:n pariin edullisesti. (Ja parin sarjan jälkeen voikin kasata minkä tahansa spedun omatoimisesti.) Ahkerille nappien vääntäjille ja elektronisen musiikin ystäville Zvex tarjoaa iloa iltoihin. 70-luvun persoonallisempaan sooloiluun ja moneen, moneen muuhun EHX Graphic Fuzz...

Kattauksen pedaaleista irtoaa lukemattomia hienoja ja persoonallisia soundimaailmoita fuzz-pedaalien ystäville.

Yksi vastaus artikkeliin ”UralTone Fuzz katselmus”

Vastaa